MERI
Aina se vain ajallaan muistuttaa voimastaan.
> Nyt tuli käsiini syksyyn sopiva, suruisa puosulaulu.
> Toivottavasti en riko sääntöjä, sillä sanat
> ovat T. Pakkalan.
> Näin se menee: Harvoin kyhää kirjailija.
> Laula ei myös laulumies.
> Miehistä meren päällä kulkevista.
> Ne he heitti unholaan.
>
> Pekkala on nuorena loihtinut nämä säkeet.
> Joskus oli joskus, rahti vei miehet talveksi pois.
> Naiset lauloivat täällä meren katveessa.Ikäväänsä.
> Olen ollut samoamassa muutamaa majakkaa, nähnyt hylkyjä.
> Nyt rahtisatamat autioituvat talvisin, risteilylautat
> vain ajelevat eestaas.
> Kesäisin suuret tonnarit yltävät jopa meidän
> selillemme.
> Romantiikka on kaukana tästä kaikesta, on aina ollut.
> Siitä vain muinoin tehtiin lyriikkaa.
>
>
> Tuhoisaa se on, sen muistamme.
> Titanic ja lähempänä meitä oma Estoniamme.
> Jutustelin juuri äskettäin Silja Europan ylätasanteella
> erään infopisteen miehen kanssa.
> Sanoi , että tapaus ei unohdu.
>
> Olihan Euruuppa just silloin samoilla vesillä
> ja avunannossa mukana.
> Seisoi tukena kammottavalla selällä, antoi valoa yöhön.
>
> Silloin mittelivät ihmisvoimat suuren tuntemattoman
> kanssa.
> Ollaan vaiti, on taas ruska ja syksy.
>
> Me heräämme aamuun.Kaikesta huolimatta.
>
> Suvi jätti meidät taas kerran,
> kurkiauratkin kyllästyivät.
> Menee monen monta aamua, mutta kyllä ne palaavat.
>
> Samoin valkolintumme ja tuomen tertut.
>
> Yhä voimme uskoa siihen.
> Syksyiset soulit.
>
>
> MERILINTU
